About

_mg_6632
Samuli trubittaa Myllylammella (Kuva: M. Laaksonen)

Samuli Karjalainen on helsinkiläinen muusikko. Hän aloitti soittamisen jo taaperoiässä kattiloiden ja kattilankansien paukuttamisella. 6-vuotiaana hän aloitti Itä-Helsingin musiikkiopistossa klassisen kitaran opinnot Paavo Lindbergin johdolla. Hän kiinnostui kansanmusiikista ja erikoistui mm. irlantilaiseen kansanmusiikkiin, sittemmin pohjoismaisiin perinteisiin.

Kitaran ja muiden kielisoitinten ohella Karjalainen soittaa erilaisia pillejä, huiluja, bodhrán-kehärumpua sekä laulaa. Karjalainen on soittanut pitkässä rivissä eri yhtyeitä, joista viimeisimpinä mainittakoon mm. Armas-yhtyeen paimenmusiikkiin keskittynyt Karjasoitto-projekti ja sen myötä syntynyt Metsästä kuuluu -äänite, englantilais-tanskalais-suomalainen yhteistyö yhtyeessä The Nomadi Trio sekä Désirée Saarela & Triskel –yhtye monine julkaisuineen.

Karjalainen opiskeli irlantilaista kansanmusiikkia Limerickin yliopistossa (University of Limerick) ja suoritti tutkinnon Master of Arts (MA) in Irish Music Performance syksyllä 2007.

Hän työskentelee keikkailevana muusikkona ja opettajana. Tällä hetkellä Samuli toimii kielisoitinten instrumenttiopettajana Pitäjänmäen sekä Pakilan musiikkiopistoissa, Helsingissä, pitää kansanmusiikkikursseja ryhmille ja yhtyeille sekä antaa yksityistunteja opettaen eri instrumentteja. Lisäksi Karjalainen sovittaa ja luo omaa musiikkia.

Samulilla on työkokemusta noin vuodesta 1996 lähtien laajalti freelance-muusikkona kansanmusiikin parissa, mm. muusikkona, tuottajana ja säveltäjänä ja opettajana. Hän on toiminut vetäjänä erityisoppilaiden oppilasorkesteri Bembändissä. Hänellä on myös ollut aktiivinen rooli jami-isäntänä useiden vuosien ajan: vapaamuotoiset jamit järjestetään viikottain Helsingin O’Malley’s pubissa, Molly Malone’s:ssa ja aiemmin myös Black Door:ssa. Karjalainen on toiminut musiikki-isäntänä (tuottajana) organisoimassa kansanmusiikkikonsertteja mm. O’Malley’s ja Dubliners pubeissa Helsingissä, musiikkituottajan roolissa muualla Suomessa, mm. Suomi-Irlanti-seuran organisoimassa Irish Festival in Finland -tapahtumassa. Jo perinteiksi ovat muodostuneet myös Järvenpäässä pidettävät Keskisen-Uudenmaan musiikkiopiston järjestämät irlantilaisen musiikin kurssit sekä Haapaveden syys-, kevät- ja kesäfolkit eli Haapavesi Folk -kurssit.

Lisäksi Samulilla on kokemusta päiväkodissa työskentelystä, laivan kansimiehenä sekä erilaisista töistä esim. Olympia-Stadionin tapahtuma-aikaisena työntekijänä, varastomiehenä ja kirjansitomotyöntekijänä.